Välitilinpäätöksen aika

Nyt kun on tullut aika pitää pieni kolmen ja puolen päivän syysloma, on hyvä katsoa hieman ajassa taaksepäin ja toisaalta ennakoida tulevaa. Siitä on nyt tasan 12 viikkoa, kun pikku hiljaa kesäloman jälkeen aloin valmistautua viimeiseen työpäivääni. Tuona viimeisenä päivänä yritin sitten oksentaa kaiken minkä tiesin kerralla seuraajalleni ja yhden päivän tiukan rypistykset jälkeen suljin tehtaan portin viimeisen kerran (ainakin toistaiseksi). Tunne oli siitä erittäin jännä, että kun oli yli kolme vuotta kantanut aina jotain kesken ollutta projektia tai muuta kiirettä mukanaan, oli aluksi vähän vaikea ymmärtää, että ne asiat eivät enää kuulukaan minulle. Eihän minulla ole enää edes pääsyä sinne portin toiselle puolelle tai sähköpostiin. Nyt on tietysti aikaa kulunut jo niin kauan, että muut tietävät jo aivan kaikki asiat paljon paremmin kuin mitä itse tietäisin.

Yhteisön voimaa

Meistä jokaisella on tarve tuntea, että kuuluu johonkin ryhmään tai yhteisöön. Ja onneksi melkein jokainen kuuluukin osaksi ainakin jonkinnäköistä yhteisöä. Yhteisön jäseniä yhdistää se kuten sanastakin voi päätellä, että heillä on toistensa kanssa jotain yhteistä. Esimerkiksi kyläyhteisössä kaikilla on sama pieni elinpiiri ja todennäköisesti ympäröivä maailma näyttäytyy sen jäsenille jokseenkin samanlaisena. Urheiluseuran kannattayhteisön jäseniä yhdistää rakkaus samaan urheilujoukkueeseen, ja yhteisön muiden jäsenien kanssa jaetaan kannattamiseen liittyvät ilot ja surut. Ja kyllä se Suomikin on yksi suuri yhteisö, jonka jäseninä me kaikki saamme nauttia monista samoista hyvistä asioista ja toisaalta vaikka kirota yhdessä katkerasti Postin huonoa palvelua. Yhteisön jäseninä olemme mukana nousuissa ja toisaalta tömähtämässä asfalttiin huonoina aikoina.

Jotain merkityksellistä - valmistettu Suomessa!

Minun täytyy myöntää, että en ole ollut täysin vilpitön. Kerroin ensimmäisessä blogikirjoituksessani unelmistani ja erityisesti unelmastani perustaa oma yritys. Jätin silloin vielä tarkoituksella kertomatta yhdestä vielä suuremmasta unelmastani, joka itse asiassa ajaa minua kohti juuri sitä yrityksen perustamistakin. Unelmasta, jonka vuoksi olen halunnut muuttaa koko elämäni ja laittaa tukevammat työhanskat käsiini.

Ehkä pieni taustoitus on paikallaan. Suuri osa talousuutisista, kolumneista ja erilaisista artikkeleista on tyyliltään hyvin synkeitä ja kysymys kuuluu lähinnä, että kuka on se viimeinen, joka sammuttaa maastamme valot. Synkkyys on siis muodissa. Ihan kuin meistä hulluista suomalaisista olisi yhtäkkiä tullut jokin sukupuuttoon kuolemassa oleva viimeisessä pimeässä luolassa lopullista kohtaloa alakuloisena odottava laji, jolla ei enää olisi mitään toivoa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta mielenkiintoista on, miksi meille tätä mielikuvaa jatkuvasti syötetään. Voi nimittäin olla, että joku joka olisi valmis käärimään hihansa ja alkamaan kovalla työllä muuttamaan suuntaa, uskoo nämä väitteet ja jättää leikin kesken.

Niin suuri että näkyy kuuhun saakka

Kaupunkilegendan mukaan Kiinan muuri on niin suuri, että se näkyy kuuhun asti. Lyhyt googlettaminen paljastaa, että tämä jo lapsena faktana kuulemani asia ei taida kuitenkaan pitää paikkansa. Wikipedian mukaan muuri näkyy maan kiertoradalta voimakkaan suurennoksen avulla. Ihmissilmä ei sitä siis sen kapeuden vuoksi erota sieltäkään.

Mikä sinne kuuhun asti sitten näkyisi? Jättiläismäiset myrskypilvet aivan ensimmäisenä. Valtameret varmasti. Mantereet tietysti ja himalajan vuoristo ehkä. Suurkaupungit iltavalaistuksessa näkyvät kauas, mutta ei varmaan ihan kuuhun asti. Saattaa olla, että pieni Suomemme näkyisi, jos katsoja olisi oikein tarkkaavainen. Entäpä voisiko sinne todella näkyä allekirjoittaneen nenän lisäksi jotain muuta yksittäistä ihmisen luomaa?

Mietin jo useampi viikko sitten tässä blogissa miten suuresti perustettavan yrityksen kohdalla pitäisi ajatella. Isosti vai aivan järkyttävän isosti? Päätös on nyt tehty. Haluan rakentaa jotain niin suurta, että se näkyy kuuhun saakka! Tämä ei ole mitään mahtailua, vaan ainoastaan tapa ajatella. Joko jätän leikin kesken kokonaan, mikä sekin on vielä tässä vaiheessa tietysti täysin mahdollista tai sitten tähtään alusta asti korkealle. Kärjistetysti sanottuna parempi kunnon konkurssi kuin hidas näivettyminen. En usko, että varovaiset tavoitteet johtavat hyvään lopputulokseen. Tai sitten olen vaan lukenut aikoinani liikaa amerikkalaisia yritysfilosofioita. Eiväthän ne välttämättä Suomessa päde! Olen tietysti asettamassa itselleni aivan valtavaa vuorta kavuttavaksi ja huipulle kiipeäminen tuntuu välillä käytettävissä olevia resursseja ajatellessani ylivoimaiselta tehtävältä, mutta ainakin toistaiseksi huipulla odottavat näköalat ovat saaneet jatkamaan.

6 asiaa, joilla muutat elämäsi

En ole asiantuntija, mutta voin silti koittaa vähän neuvoa. Unelmat saavuttaa helpommin, kun niiden tavoitteluun satsaa aivan täysillä. Viimeiset kaksi kuukautta kehoni ja mieleni ovatkin toimineet monelle uudelle asialle koekenttänä ja selvinneet tästä ponnistelusta kohtuullisen hyvin. Tuntuu siltä, että olen valmiina rockaamaan, kun esirippu vedetään sivuun. Eli tässä muutama hyväksi koettu asia ja pakollinen itsestäänselvyys mitä kannattaa kokeilla:

1. Laita itsesi täysillä peliin

Elämänsä voi elää hyvin niin, että ei ota suurempia riskejä. Menee vain mukana ja ei pidä itsestään meteliä. Minä ainakin olen pärjännyt tähän asti niin ihan hyvin. Toisaalta jos katson taaksepäin omia elämässä tekemiäni "kovia" ratkaisuja, ovat ne aina johtaneet johonkin hyvään.

Ensimmäinen kerta on aina se pahin. Kun jonkun päätöksen on tehnyt, ei enää kannata painaa jarrua yhtään, sillä jos sen tekee, seuraa repullinen kiviä selässä painolastina koko ajan. Oli asia sitten mikä tahansa. Vaikka blogin kirjoittamisen aloitus tai yrityksen perustaminen. Tärkeää on, että kun päätös on tehty, ei enää katsota taaksepäin, vaan annetaan mennä. Kun on ottanut riittävän monta askelta pois omasta suojapoterostaan, ei oikeasti enää huimaa edes ajatus siitä, että oma pärstä olisi vaikka jokaisen maitotölkin kyljessä. Äärimmäisen vapauttavaa.

Kuka hullu vastaisi kyselytutkimukseen?

Perinteisesti insinöörivetoiset yritykset Suomessa ovat lähteneet liikkeelle keksinnöstä tai palveluideasta, jota on hiottu ja puunattu valmiiksi tuotteeksi. Vähemmälle tarkastelulle on jäänyt, että olisiko asiakkailla tarvetta tälle tarjotulle tuotteelle tai palvelulle. Olen omassa liikeideassani lähtenyt vastaamaan tarpeeseen, joka markkinoilla (ainakin itselläni) mielestäni on. Nyt kun kehiteltynä on ainakin omasta mielestä hyvä liikeidea ja toteutustavatkin ovat pääpiirteittäin mietittynä, pitäisi saada tietää miten paljon markkinoilla oikeasti on kiinnostusta ja tarvetta tuotteelleni, vai olisiko oma äiti ainoa asiakkaani. Tällä hetkellä kun vielä hyvin harva tietää liikeideaani, minun ei tarvitse lukittautua siihen mitenkään. Jos näyttää siltä, että asiakkaat haluaisivatkin jotain muuta, voin muokata ideaani tarpeen mukaisesti.

Mahdollisia asiakkaita voi kuunnella niin monella eri tavalla. Riippuen tuotteesta joskus voi riittää pelkkä silmien tai korvien avoimena pitäminen. Jos kaupungilla kulkiessa näkee joka toisen kulkijan taistelevan jotain ongelmaa vastaan tai jos julkisilla liikennevälineillä kulkiessa kuulee monen ihmisen valittavan samasta ongelmasta, on helppo tulkita, että tämä ongelma tarvitsee pikaisesti yrittäjän ratkaisemaan itsensä. Usein tarve ilmenee niinkin, että yrittäjä itse kokee jonkin asian tekemisen liian hankalaksi ja päätyy kehittämään tähän helpomman ratkaisun. Ennen tällaisen tuotteen kaupallistamista kannattaa tietysti hieman miettiä onko maailman ainoa ihminen, joka kyseistä asiaa tekee.

Takaisin koulun penkkiin mars!!

Kerroin muutama viikko sitten kirjoituksessani viikkorytmistäni, jota aloin toteuttaa ja kokeilla runsas kuukausi sitten. Se toimi hyvin, oli mukavaa ja tulosta tuli, mutta tällä viikolla oli aika siirtyä taas uudenlaiseen rytmiin.

Bongasin oikeastaan heti töistä pois jäätyäni mahdollisuuden osallistua yrittäjäkoulutukseen Raumalla. Ensireaktioni tähän oli, että pistin hakemuksen sisään ja en aluksi edes miettinyt asian järkevyyttä sen enempää. Miksi sitten asiaa olisi pitänyt epäillä?

No, joskus nuorempana ja paljon ylimielisempänä ajattelin, että yrittäjäkurssit ovat täysin turhaa ajan tuhlausta ja tarkoitettu vain niille, joilla ei ole minkäänlaista kaupallista koulutusta. Nyt koulutetumpana, kokeneempana ja paljon nöyrempänä olen tästä jo eri mieltä. Kurssin tarkoitus on valmistaa yrityksen perustamiseen ja siinä keskitytään liiketoimintasuunnitelman tekoon liikeideakohtaisesti, joten jokainen voi oikealla asenteella saada kurssista ainakin jotain irti.

5 väittämää yrittäjyydestä

Olen kuluneiden viikkojen aikana pohtinut paljon yrittäjyyttä: mitä se on ja mihin se vaikuttaa? Toisille se on tapa elää. Joku nauttii vapaudesta. Kolmas tekee hammasta purren ja kiroillen sitä samaa, minkä joskus luuli olevan hyvä ajatus. Tässä vaiheessa, kun en edes ole yrittäjä, vaan ainoastaan ajattelen yrityksen perustamista paljon, minulla on joitakin henkilökohtaisia käsityksiä ja ajatuksia yrittäjyydestä ja yrittämisestä Suomessa. Kerron näistä käsityksistä viiden väittämän avulla hieman lisää ja lupaan palata väittämiin muutaman kuukauden päästä uudelleen, kun olen päässyt maistelemaan yrittäjyyden ihanuutta hieman jo itsekin.

Pitäisikö ajatella isosti vai aivan järkyttävän isosti?

Jo pitkän aikaa on usein mediasta saanut lukea ja kuulla erilaisten start up yrittäjien neuvovan, että uusien yritysten ja yritysten ylipäänsä pitäisi ajatella isosti. Tällä hetkellä nämä jutut saavat minulle vienon hymyn suunpielille. Ei siksi, että en uskoisi asian olevan juuri näin, vaan lähinnä siksi, että huomaan myös omien ajatusteni olevan jatkuvasti reilun puoleisesti yläviistossa. Toisaalta suunnitelman edetessä on jatkuvasti löytynyt uusia esteitä, joiden kiertämiseksi tai ylittämiseksi on tarvinnut keksiä enemmän tai vähemmän luovia temppuja.

Mennäänpä ajassa muutamia vuosia taaksepäin iloiseen opiskeluaikaan. Yrittäjyys kiinnosti minua jo kauppakorkeakoulussa ja muistan kuinka himokkaasti imin itseeni sen ainoan tarjolla olleen vierailevan luennoitsijan vetämän yrittäjyyden kurssin. Samoja ylikierroksillaolon tunteita huomaan kokevani tälläkin hetkellä lähes joka päivä. Sekä kandi- että gradututkielmani tein liittyen yrityksen kasvuun. Ne eivät varmastikaan olleet mitään suomalaisen tutkimustyön merkkihetkiä, mutta joku siemen silloin tuli kylvettyä ja ainakin asianmukaiset perinteiset kylvön siunausrituaalit tehtyä.

Työaika takaisin isännästä rengiksi

Olen jo pitkään harmitellut maailman pahuutta työajan rajoittavuuden ja hallittavuuden suhteen. On selvää, että tietyissä ammateissa kuten hoitoalalla tai prosessityössä työajan säännöllisyys on välttämätöntä, mutta kaikenlaisessa asiantuntija- ja suunnitelutyössä kellokorttiin sidottu työaika on usein lähinnä luovuutta ja työtehoa tuhoava tekijä. Toinen suuri ongelma ns. toimistotyössä ovat jatkuvat keskeytykset ja keskittymisrauhan puute.

Edellisessä elämässäni oli täysin normaalia, että juuri aamun tehokkaat ensimmäiset puolitoista tuntia kuluivat sähköpostin läpikahlaamiseen ja kun aivan välttämättömimpiin posteihin oli ehtinyt reagoida, oli aika rynnätä ensimmäiseen palaveriin. Ja palavereita saattoikin olla sitten lähes tauotta koko loppupäivä. Välillä täytyi tietysti käydä kiireellä hotkimassa keittiön tätien loihtimia herkkuja maha täyteen, minkä jälkeen olikin hyvä jatkaa iltapäivän palavereihin mieli virkeänä torkkumaan. Työtehokkuus ei enää välttämättä vastannut sitä työtehoa, jolla oli aamulla luettu suurimmaksi osaksi jollekin muulle tarkoitettuja sähköposteja. Kun neljältä talo rauhottui ja pääsi siirtymään oikeasti rauhassa miettimään mitä olisi järkevää tehdä, ainoa oikea ratkaisu olisi ollut lähteä kotiin keräämään voimia.