Kaupunkilegendan mukaan Kiinan muuri on niin suuri, että se näkyy kuuhun asti. Lyhyt googlettaminen paljastaa, että tämä jo lapsena faktana kuulemani asia ei taida kuitenkaan pitää paikkansa. Wikipedian mukaan muuri näkyy maan kiertoradalta voimakkaan suurennoksen avulla. Ihmissilmä ei sitä siis sen kapeuden vuoksi erota sieltäkään.Mikä sinne kuuhun asti sitten näkyisi? Jättiläismäiset myrskypilvet aivan ensimmäisenä. Valtameret varmasti. Mantereet tietysti ja himalajan vuoristo ehkä. Suurkaupungit iltavalaistuksessa näkyvät kauas, mutta ei varmaan ihan kuuhun asti. Saattaa olla, että pieni Suomemme näkyisi, jos katsoja olisi oikein tarkkaavainen. Entäpä voisiko sinne todella näkyä allekirjoittaneen nenän lisäksi jotain muuta yksittäistä ihmisen luomaa?
Mietin jo useampi viikko sitten tässä blogissa miten suuresti perustettavan yrityksen kohdalla pitäisi ajatella. Isosti vai aivan järkyttävän isosti? Päätös on nyt tehty. Haluan rakentaa jotain niin suurta, että se näkyy kuuhun saakka! Tämä ei ole mitään mahtailua, vaan ainoastaan tapa ajatella. Joko jätän leikin kesken kokonaan, mikä sekin on vielä tässä vaiheessa tietysti täysin mahdollista tai sitten tähtään alusta asti korkealle. Kärjistetysti sanottuna parempi kunnon konkurssi kuin hidas näivettyminen. En usko, että varovaiset tavoitteet johtavat hyvään lopputulokseen. Tai sitten olen vaan lukenut aikoinani liikaa amerikkalaisia yritysfilosofioita. Eiväthän ne välttämättä Suomessa päde! Olen tietysti asettamassa itselleni aivan valtavaa vuorta kavuttavaksi ja huipulle kiipeäminen tuntuu välillä käytettävissä olevia resursseja ajatellessani ylivoimaiselta tehtävältä, mutta ainakin toistaiseksi huipulla odottavat näköalat ovat saaneet jatkamaan.
Tällä viikolla olen vihdoin päässyt oikeasti jännän äärelle ja aloittanut ensimmäisiä keskusteluja toivottavasti tulevien yhteistyökumppanien kanssa. Tarkoitukseni on ollut oikeastaan vasta sopia puhelimitse tapaamisia, joissa saisin palautetta ja uusia ideoita suunnittelemalleni konseptille. Osassa puheluista kuitenkin langan toiseen päähän löytyi henkilöitä, jotka jakoivat niin vahvasti kanssani saman intohimon, että ideat ja kokemukset alkoivat pulputa välittömästi minulle korvaamattomaksi pääomaksi. Näitä ideoita korva tarkkana itseeni imemällä onnistumisen mahdollisuudet varmasti moninkertaistuvat. Olin siis oikealla asialla, löysin heti oikeita sydämellisiä ihmisiä ja mikä parasta, tämä oli vasta alku suurelle seikkailulle.
Miksi sitten suuret seikkailijat ovat jo vuosisatoja hypänneet pois omalta mukavuusalueeltaan ja laittaneet käytännössä kaiken yhden kortin varaan? Todennäköisesti heitäkin on ohjannut halu näyttää ja tehdä kaikkien kannalta jotain merkityksellistä. Mitään todella merkityksellistä ei tehdä pienesti ajattelemalla, mutta tästä merkityksellisestä lisää mahdollisesti jo ensi viikolla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti