sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Elämän tarkoitus


Mikä on elämän tarkoitus?



Elämän tarkoitus on itkeä yöt kun korvaan sattuu. Elämän tarkoitus on syödä puuroa koko naamalla ja kierrättää kaikki eteen tuleva suun kautta. Elämän tarkoitus on oppia joka päivä uutta ja tarkistaa huomattiinko se varmasti.

Elämän tarkoitus on kaatua pyörällä. Elämän tarkoitus on kävellä silmät kiinni päin puuta. Elämän tarkoitus on tuntea, etteivät kesät lopu ikinä.

Elämän tarkoitus on elää oman ajan tapahtumat liian voimakkaasti. Elämän tarkoitus on rakastua, pettyä, unohtaa ja tulla unohdetuksi. Elämän tarkoitus on rakastua uudelleen ja tulla aina joskus rakastetuksi.

Elämän tarkoitus on tehdä valintoja. Oikeita ja vääriä. Elämän tarkoitus päätyä valintojen vuoksi johonkin, josta iloita tai jota katua. Elämän tarkoitus on tehdä asioita, joista tulee onnelliseksi ja jotka säteilevät hyvää ympärille. Elämän tarkoitus on tehdä lujasti töitä niiden asioiden puolesta joihin itse uskoo.

Elämän tarkoitus on kasvattaa lapsia ja tulla lasten kasvattamaksi. Elämän tarkoitus on antaa oman sisäisen lapsen viettää ikuinen lapsuus. Elämän tarkoitus on muistella vanhana samojen ystävien kanssa samaa nuoruutta.

Elämän tarkoitus on sairastua, parantua ja sairastua. Elämän tarkoitus on päästää kuolema joskus aivan liian lähelle.

Elämän tarkoitus on muistaa hetkistä parhaimmat ja koittaa unohtaa huonoimmat. Elämän tarkoitus on ymmärtää, että aurinko nousee ja laskee huomennakin.

Elämän tarkoitus on aina välillä pysähtyä ja katsella ympärilleen. Elämän tarkoitus on hymähtää, pyörittää päätä ja jatkaa suu virneessä eteenpäin.

Näin se on. Näin sen täytyy olla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...