Jos ajatellaan kapeasti vain tätä nyt käynnissä olevaa projektiani, voidaan sanoa, että se alkoi täysin nollasta. Mukana olivat tietysti henkilökohtainen elämän varrella takkiin tarttunut osaaminen ja kova halu oppia uusia asioita. Hyppäys uuteen oli kuitenkin niin suuri, että vastaan on tullut todella paljon niitä asioita, joiden opettelu on pitänyt aloittaa täysin alkeista. Tämänkin päivän vietän koulun penkissä tutustumassa kuvankäsittelyn saloihin.
Yritystä ollaan siis rakentamassa ja töitä sen eteen on nyt paiskittu seitsemän kuukautta ja se ensimmäinen tilipäivä on edelleen hyvin kaukainen haave. Joskus kuulee vanhojen yrittäjien tarinoivan siitä, miten yrittäjän tuntipalkkaa ei kannata edes laskea. Se on monella tapaa varmaan näinkin, mutta niin en haluaisi asiaa kuitenkaan ajatella.
Mikä hinta on kertyvillä kokemuksilla? Entä opituilla asioilla? Palkinto hyvästä työstä voi olla jotain paljon suurempaa kuin maallinen mammona. Toisaalta siihenkin jotkut pääsevät kiinni joskus vuosien päästä, kun paljon aikaisemmin tehty hyvä työ ja viisaat päätökset alkavat tuottaa hedelmää.
En ole maailman järjestelmällisin ihminen. Teen yleensä asioita pääministerin tavoin iteroimalla. Itse asiassa nämä kirjoituksetkin syntyvät niin, että kirjoitan vähän sinne ja vähän tuonne. Lopuksi sitten ihme tapahtuu ja lauseista muodostuu jonkinnäköinen kokonaisuus. Näin se toimii lähes kaikessa muussakin. Olen päätöksissäni nopea silloin, kun joku asia tuntuu oikealta. Se puolestaan vaihtelee paljonkin, miten kauan kestää, että asiat alkavat oikealta tuntua.
Päätösten teossa auttavat monesti hyvin paljon myös ulkopuoliset asiat. Kun kokonaisuuden kannalta pitää ottaa huomioon sen tuhat asiaa ja eilisen suunnitelmalta voi tänään mennä alta jo kaikki sitä tukevat asiat, ei välttämättä ole enää kovinkaan kummoinen päätös muuttaa alkuperästä suunnitelmaa radikaalistikin.
Olen jo nyt tehnyt paljon virheitä ja tulen tekemään niitä todennäköisesti jatkossa vielä enemmän. Kun joku pitkään suunniteltu juttu menee peruuttamattomasti pieleen sen vuoksi, että itse jäätyy toteutusvaiheessa, se tietysti vähän kirpaisee. Itselle pitää kuitenkin antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin niillä mitä on. Se on sitä parasta oppia, jota ihminen voi saada.
Kun oppi tulee kantapään kautta, ja saadut osumat eivät ole liian rajuja, ollaan siellä oppimisen ytimessä. Silloin on paras mahdollisuus alkaa oikeasti ymmärtää, mitä ollaan tekemässä ja mitä puolestaan pitäisi tehdä. Virheiden kautta voi aina tehdä pienen matkan omaan itseensä ja ehkä jopa kasvaa pituutta muutaman sentin. Virheiden tekoon ei silti tietenkään kannata pyrkiä, vaan tärkeintä lienee säilyttää jatkuva uteliaisuus uusiin asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti