sunnuntai 13. marraskuuta 2016

5 hyvää syytä valita Suomessa valmistettu tuote

1. Tuotteen ylivoimainen hinta-laatusuhde

Suomessa valmistetun tuotteen ostaminen voi joskus (ei läheskään aina) ostopäätöstä tehtäessä tuntua arvokkaalta leikiltä. Melkein aina kotimaisen tuotteen ostaminen osoittautuu kuitenkin pitkässä juoksussa nerokkaaksi valinnaksi, sillä tämä kertainvestointi on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Samalla rahalla saa melkein poikkeuksetta paljon laadukkaamman tuotteen kuin mihin olisi joutunut tyytymään, jos olisi päätynyt tarjolla olevaan ulkomaalaiseen vaihtoehtoon. Usein käy niinkin, että halvan (ja huonon) tuotteen ostaminen aiheuttaa lopulta lähes tuplakustannukset, sillä tuote, joka ei ole mieluinen tai toimiva, jää käyttämättä ja sen tilalle joudutaan ostamaan pian uusi. Tästä myös kumpuaa sanonta: "köyhän ei kannata ostaa halpaa". Suomessa valmistetun tuotteen käyttöikä on myös yleensä hyvin pitkä, mikä omalta osaltaan laskee tuotteen kokonaiskustannusta. Tätä voi hyvällä omallatunnolla kutsua ylivoimaiseksi hinta-laatusuhteeksi.

Miksi sitten Suomessa valmistettu tuote on muka laadukkaampi kuin muualla valmistettu? Sanoisin, että meissä suomalaisissa on sisäänrakennettuna joku geeni, joka laittaa suhtautumaan laatuun vakavasti. Onko se sitten pelko häpeästä ja kasvojen menettämisestä? Osittain varmasti onkin. Kukaan ei halua joutua myöntämään tehneensä huonoa laatua. Todennäköisesti kyse on kuitenkin enemmänkin halusta olla ylpeä omasta työstään tai halusta jättää jälkeensä jotain pysyvää. Lainaan leluyhtiö Oy Juho Jussilan perustajan Juho Jussilan esitelmää vuodelta 1943: 


"Leikkikalun tulee olla lujarakenteisen. Jos leikkikalu särkyy heti ensikäsittelyn aikana, esim. junan pyörät eivät pysy tai ne irtaantuvat heti ensi vedolla, tai hevosen pää katkeaa ensi täräyksestä, niin leikkikalu kasvattaa lapsessa helposti hutilusluonteen, ei hän myöhemminkään anna millekään muulle esineelle täyttä arvoa. Mutta jos leikkikalu on lujarakenteinen, niin että se pojan jo varttuessa mieheksi on yhä edelleen käyttökelpoinen, niin sen omistaja katseellaan vaalii vielä vanhana miehenäkin lapsuutensa leikkikalua ja ajattelee hartaudella siihen liittyviä muistoja, jotka eivät suinkaan ole toisarvoisia useinkin harmaassa arkielämässä".


2. Suomalainen ihminen työllistyy


Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut Suomessa valmistettujen tuotteiden ostamisen merkityksestä kansantaloudellemme. Yksinkertaisesti ajateltuna joka kerta, kun ostamme Suomessa valmistetun tuotteen voimme olla varmoja, että olemme työllistäneet toisen suomalaisen tai usemmiten monia suomalaisia ainakin hetkeksi. Kun monet ihmiset tekevät saman ostopäätöksen, venyykin tämä hetki pitkäksi ehkä jopa kokonaiseksi työuraksi.


Suomalaisen työn liitto on kampanjoinut ahkerasti niin sanotusta sinivalkoisesta jalanjäljestä. Kampanjan mukaan, jos jokainen suomalainen käyttäisi kymmenen euroa kuukaudessa lisää Suomessa valmistettujen tuotteiden ostoon, tarkoittaisi se 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. Tämä ei siis tarkoita sitä, että rahaa pitäisi kuluttaa yhtään enempää, vaan ainoastaan korvata ulkomailla tuotettuja tuotteita kotimaisilla. Vielä hieman enemmän tavoitetta palasteltaessa havaitaan, että tuo kymmenen tuhatta uutta työpaikkaa syntyisi siis jo 2,5 eurolla viikossa. Tuntuuko jopa liian helpolta? Kyse on ainoastaan asian tiedostamisesta ja oman ostokäyttäytymisen tietoisesta muuttamisesta. Vielä kun asiaa vie eteenpäin ja tutkii omia ostoksiaan kuukauden aikana on helppo huomata, että erittäin pienillä muutoksilla voisi olla mukana kymmenien tuhansien suomalaisten, ehkä joinain kuukausina jopa sadantuhannen suomalaisen työllistämisessä. Aika mahtava ajatus! Eikö?


3. Tuotteen on valmistanut varmuudella aikuinen, joka saa palkkaa tekemästään työstä


Silmien ummistaminen on maailman helpoin asia. Teemme sitä joskus joissain tilanteissa aivan jokainen. Hyvä on kuitenkin aina joskus pysähtyä miettimään, haluammeko olla sellaisia ihmisiä, jotka säästävät joitain euroja ostamalla tuotteen, jonka on pahimmassa tapauksessa valmistanut pieni lapsi 
täysin epäinhimillisissä olosuhteissa ja elämään riittämättömällä palkalla. Tämä on se pahin skenaario, mutta usein on kuitenkin valittavissa myös se varma vaihtoehto, jossa tuotteen on valmistanut toinen suomalainen, joka varmasti myös valittaa palkastaan niin kuin meillä tapana on, mutta elää sillä silti hyvää elämää.

On tietysti helppo argumentoida, että kaikki halvan työvoiman maissa valmistetut tuotteet eivät ole valmistettu lapsityövoimalla tai huonoissa olosuhteissa. Ei olekaan, mutta kuka tietää mikä on juuri se tuote, joka ei ole. Joskus näkee perusteltavan, että itse asiassa teemme palveluksen näille köyhille ihmisille, kun työllistämme heitä, jolloin he saavat edes jotain rahaa. Itselleen on liian helppo perustella lähes mitä asioita tahansa, mutta ihmisten köyhyys ja kärsimys eivät lopu sillä, että olemme mukana tukemassa tätä loputonta kierrettä. Kierteen voivat lopettaa vain valinnat, joilla osoitamme, että emme halua enää ostaa halpatyömaissa tehtyjä tuotteita sekä esimerkiksi teot, joilla saamme nyt tehtailla pitkää päivää tekevät lapset kouluun ja viettämään lapsuutta, johon kuuluvat leikit ja nauru.

4. Ympäristötekijät


Yksi kiistaton ja helposti järjellä perusteltava syy Suomessa valmistetun tuotteen valintaan on sen aiheuttama pienempi kuormitus ympäristölle. Oikeastaan jo pelkkä ajatus siitä, että tavaraa, jota valmistetaan myös kotimaassa rahdataan tänne toiselta puolelta maapalloa on järjetön. Niin tietysti globaali maailma pyörii, mutta jokainen voi omalla valinnallaan vaikuttaa siihen, miten paljon valtavat kasvihuonepäästöt aiheuttavaa rahtia maailman merillä ja ilmassa liikkuu.


Viime aikoina on paljon keskusteltu varsin korkealla tasollakin turhien normien purkamisesta yhteiskunnastamme. Joissain asioissa näistä normeista on kuitenkin myös paljon hyötyä. Voimme esimerkiksi olla varmoja, että suomalainen valmistaja joutuu jo lainsäädännönkin vuoksi ottamaan ympäristöseikat todella tarkasti huomioon. Toisin sanoen, he antavat kansainvälisille kilpailijoilleen tasotusta monessa asiassa. 
Kun me kuitenkin kuluttajina tiedämme tarkalleen, mistä ostamamme tuote tulee, meidän ei tarvitse arvailla valmistetaanko se luontoa kunnioittaen. Voimmeko sanoa samaa kaikkialla valmistetuista tuotteista?


5. Olet osana seuraavaa megatrendiä


Meneillään on selvä, joskaan ei vielä hirvittävän selvästi näkyvä muutos ihmisten ostokäyttäytymisessä. Käsityöläisyyden paluu on nousemassa ns. megatrendiksi, joka tulee ravistamaan kokonaisia teollisuuden aloja. Näkyvimmin tämä muutos on nähtävissä jo nyt esimerkiksi panimoteollisuudessa. Kaupan hyllyt ovat täynnä toinen toistaan hienompia käsityöläisperinteitä kunnioittaen pienpanimoissa tehtyjä persoonallisia oluita ja tämä muutos on tapahtunut lähes täydellisenä vain kymmenessä vuodessa. Koko tapamme ostaa ja myöskin tietysti juoda olutta on muuttunut.


Saman kehityksen alkuvaihe on nähtävissä myös esimerkiksi vaatteiden osalta. Pieniä valmistajia ja suunnittelijoita aloittaa toimintansa kiihtyvällä tahdilla ja parhaimpien tuotteet ovat aivan huikean upeita ja mielikuvituksellisia. Mikä parasta, samaan aikaan kuin ne ovat jo ihmisten ostettavissa, makaavat vastaavanlaiset suunnitelmat vielä suuryritysten tuotannollistamisprosesseissa. Esimerkiksi lasten vaatteiden osalta tilanne alkaa jo nyt olla sellainen, että on suoranaista tyhmyyttä (mikä on tietysti helposti korjattavissa) ostaa Kiinassa tai Portugalissa valmistettua tusinatavaraa. Sama kehitys tapahtunee myös naisten vaatteiden osalta varsin nopeasti ja lumipallo on vasta lähtenyt liikkeelle.


Kuten markkinointiviisaat sanovat, tarinat myyvät. Jatkossa tuotteella tulee kuitenkin olla tarina, jota ei ole kirjoitettu markkinointitoimistojen neuvotteluhuoneissa. Tarina, joka kumpuaa lujasta graniitista, arjen iloista ja suruista sekä kaiken alleen jättävästä intohimosta omaan työhön.


Jos pidit lukemastasi tai ajattelet muuten samansuuntaisesti, tykkää Facebook-sivuista ja liity mukaan yhteisöön:

1 kommentti:

  1. Voi Jarkko! Iso peukku ja sydän sun teksteille ja ajatuksille! Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...