Epävarmuus, yksinäisyys ja se suuri mahdollisuus

Tämä blogi on ollut nyt muutaman viikon hiljaa. Se ei johdu siitä, etteikö olisi mitään sanottavaa. Asia on juuri päinvastoin. On niin paljon sanottavaa, että on niin paljon sanottavaa, ettei tiedä mistä aloittaisi.

Olen toiminut nyt yrittäjänä aika tarkkaan viisi ja puoli kuukautta. Itse laskisin kuitenkin niin, että oikeasti olen ollut yrittäjä vasta sen runsaat kaksi kuukautta, jonka kauppamme on ollut auki.

On mahdotonta kuvailla sitä kuilua, joka on monesti ollut omien odotusten ja todellisuuden välillä. Niin hyvässä kuin pahassa. Joka päivä on vaan niin erilainen. Liian monta päivää on esimerkiksi mennyt hukkaan oman osaamattomuuden vuoksi. Vaikeinta on hyväksyä hukkaan heitettyä aikaa, joka on valunut käsistä oman saamattomuuden tai huonojen päätösten vuoksi. Toisaalta kukaan ei ole virheideni vuoksi kuollut, vaikka itsestä saattaa hetkittäin siltä tuntuakin.

Yrittäjyystarinat ovat yleensä sankaritarinoita. Sellaisia, joissa yrittäjä on ollut alussa suurissa vaikeuksissa, mutta voittanut lopulta kaikki vaikeudet ylivoimaisen visionsa tai päättäväisyytensä avulla. Yrittäjätarinoissa yrittäjä ei vaan luovuta, vaikka kaikki ovat ensin vastaan. Lopulta yrittäjä aina keksii suuressa viisaudessaan keinon, jolla kaikki ongelmat ratkeavat ja yritys menestyy.

Menestystarinoita on hieno lukea, ei siinä mitään. Mutta joukkoon mahtuu varmasti vähintään yhtä paljon epäonnistumisia. Tarinoita, jotka jäävät kirjoittamatta. Harvoin myöskään kirjoitetaan menestyvien yrittäjien siitä vaiheesta, kun he eivät oikeasti tiedä mihin suuntaan pitäisi mennä. Epävarmuudesta. Riittämättömyyden tunteesta. Yksinäisyydestä.

Itseäni kiinnostaisi kovasti kuulla, miten muut ovat käsitelleet riittämättömyyden tunnetta. Mitä menestyneet yrittäjät ajattelivat silloin, kun heidän yrityksensä ei kiinnostanut ketään? Entä miten he suhtautuivat siihen, että kukaan ei edes tiennyt heidän yrityksensä olemassaolosta? Kuinka vaikealta heistä tuntui olla huono isä tai äiti? Entä täysi turhake kotona? Miten he selvisivät siitä, että yrittäjyys ei ollutkaan aina kivaa?

Nämä kaikki ovat suuria asioita, joiden kohtaaminen voi jopa olla yksi iso erottava tekijä menestyvien ja menestymättömien yrittäjien välillä. Joillekin menestyksen hinta on menetetyt ihmissuhteet. Toisille onneton elämä. Varmasti on siis joskus myös viisautta luovuttaa. 

Monet todennäköisesti myös menestyvät sen vuoksi, että he nauttivat siitä mitä tekevät. Mielenkiintoista onkin selvittää, mikä itseasiassa on se tekijä, joka saa nauttimaan yrittämisestä ja omasta työstä ylipäänsä. Työstä nauttiminen ei ole kuitenkaan niiden pintaliitäjien etuoikeus, joilta löytyy työpaikalta flipperi, autopeli tai biljardipöytä. Ennemmin eteenpäin ajavat tietysti onnistumiset kuin epäonnistumiset. Mutta voisiko se suurin työstä nauttimiseen johtava tekijä kuitenkin olla tieto siitä, että jossain on olemassa mahdollisuus onnistumisesta? 

Sehän meillä on kaikilla. Eikö niin?