torstai 19. tammikuuta 2017

Suomalaisen valmistuksen puolesta markkinointityötä tekevät yhdistykset

Suomessa valmistettuja tuotteita myydään ja markkinoidaan monella eri tavalla riippuen niiden takana olevien yritysten toimialasta, resursseista ja markkinointiosaamisesta. Myös taustalla tapahtuu eli Suomesta löytyy monia tahoja, jotka pyrkivät tuomaan suomalaista työtä ja osaamista esille. Tutustutaan hieman kolmeen ainakin aika ajoin varsin näkyvästikin kotimaisen valmistuksen puolesta kampanjoivaan toimijaan. Mitä ihmettä siis touhuavat sellaiset yhdistykset, kuin Suomalaisen työn liitto, Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry ja Kenkä- ja Nahkateollisuus ry?

Aloitetaan suurimmasta. Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto edustaa yli 2800 jäsenyhteisöä, jotka tulevat kaikilta toimialoilta mikroyrityksistä suurtyöllistäjiin. Suurimmalle osalle liiton jäsenyrityksistä on myönnetty Avainlippu-, Design from Finland- ja tai Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Suomalaisen työn liitto kertoo toimivansa sen puolesta, että Suomessa on tulevaisuudessa lisää työtä ja että Suomessa tehtävä työ on kaikille osapuolille merkityksellistä ja arvokasta.

Suomalaisesta työstä kertovista merkeistä ainakin itselleni se tärkein on Avainlippumerkki, joka auttaa "oikeasti" suomalaisen vaihtoehdon valitsemisessa. Merkki kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja se näin ollen työllistää Suomessa. Avainlippumerkin saadakseen tuotteen tai palvelun kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on kuitenkin yli 80 prosenttia. Avainlippumerkki on erinomainen tapa tunnistaa Suomessa valmistettu tuote, mutta toisaalta on hyvä myös huomata, että läheskään kaikilla Suomessa valmistetuilla tuotteilla ei merkkiä ole. Eli älkööt kukaan jättäkö Suomessa valmistettua tuotetta ostamatta sillä perusteella, että tuotteelta avainlipputunnus puuttuu.

Suomalaisen työn liiton kuluttajille suunnatut sinivalkoinenvalinta.fi verkkosivut kokoavat yhteen tuotteet, joille avainlippumerkki on myönnetty. Sivut ovat ilman muuta tarpeelliset, mutta kovin käyttäjäystävälliset ne eivät ole. Voisi kuvitella, ettei kaupoille päädytä ko. sivuston kautta kovin usein. Yritys siis hyvä, mutta paljon on varmasti mietittävää, jotta laajan avainlippu-tuotteiden valikoiman saisi esille siten, että sivuston kautta kotimaiset tuotteet ja asiakkaat aidosti löytäisivät toisensa. Tästä huolimatta Suomalaisen työn liitto tekee arvokasta työtä jäsenyritystensä tunnetuksi tekemisen puolesta. Ja kymppi kuussa lisää suomalaisiin tuotteisiin tai palveluihin tarkoittaa vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa...


Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry markkinoi jäsenyrityksiään sekä niiden valmistamia tuotteita Käsityökortteli-nimellä ja sen tarkoitus on edistää suomalaisten käsityöyritysten toimintaedellytyksiä ja yhteistoimintaa. Yhdistys pyrkii siihen, että kaikki Suomen käsityöalan yritykset liittyisivät sen jäseniksi. Tämä on yhdistyksen mukaan tärkeää, jotta myös tulevaisuuden Suomessa tehdään ja arvostetaan käsityötä ja käsin tehtyjä tuotteita. Käsityökorttelin yritysten tuotteet ovat aina 100% Suomessa tehtyä työtä ja tästä Suomessa tehdystä käsityöstä kertoo Käsityökorttelin kukka-logo.

Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n historia alkaa vuodesta 2010, jolloin alkuperäinen Suomen käsityöyrittäjät-ryhmä perustettiin Facebookiin. Ensimmäinen Käsityökortteli-myyntitapahtuma järjestettiin syksyllä 2013. Ryhmän kasvaessa se muutti keväällä 2014 omalle keskustelufoorumille ja Facebook-ryhmä suljettiin. Kesällä 2014 avattiin Käsityökortteli-sivusto ja ryhmä muuttui yhdistykseksi syksyllä 2015.

Nykyään Käsityökortteli pitää sisällään tapahtumia, kampanjoita, nettipalveluita ja monipuolista käsityöyritysten yhteistä toimintaa. Lisäksi vuoden 2017 alusta alkaen Tampereen Kehräsaaressa on palvellut Käsityökorttelin oma kivijalkamyymälä, joka myy yhdistyksen jäsenyritysten tuotteita. Jäseniä yhdistyksellä on yli 350.

Kuten Suomalaisen työn liitolla myös Käsityökorttelin nettisivuilta löytyy lista ja esittely kaikista yhdistykseen kuuluvista käsityöyrityksistä, mikä tietysti on hyvä asia. Omat puutteensa tälläkin listauksella on (niin kuin varmasti kaikilla vastaavilla), mutta kun silmä vaan ensin löytää oikean kohdan ruudulta, löytyy yritysten omat nettisivut ja verkkokaupat (jos tällaiset on) varsin näppärästi. Käsityökortteli on siis jopa muutaman potkun Suomalaisen työn liittoa edellä, kun se oikeasti pyrkii myymään jäsenyritystensä tuotteita. Se pitää tosin heti perään mainita, että eiköhän avainlippumerkillä ole ainakin vielä toistaiseksi melko paljon enemmän painoarvoa ihmisten mielissä kuin Käsityökorttelin kukka-logolla. Mutta kuka tietää mihin maailma on menossa...

Kolmantena yhdistyksenä nostan esille Kenkä- ja Nahkateollisuus ry:n, jonka kotimaisilla kengillä -kampanja on tuonut aktiivisesti kotimaisia kenkiä esille niin nettisivuillaan, Facebookissa kuin radiossakin. Itse olen hieman mietiskellyt radiomainoksia kuunnellessani, että minkälainen kenkävalmistajien yhteenliittymä kampanjoinnin takana on, mutta nyt kun asiaan edes hieman paneuduin, niin siellähän se kampanjan verkkosivuilla selvästi kerrotaan. Eli Kenkä- ja Nahkateollisuus ry on jäsenyritystensä muodostama yhteisö, jonka tehtävänä on valvoa ja edistää jäsentensä etuja eri tavoin. Kotimaisilla kengillä -sivusto on kahta edellä mainittua yhdistysten markkinointisivustoa jonkin verran selkeämpi, mutta tälle on myös yksinkertainen syy. Sivustolla mukana olevia kenkämerkkejä on "vain" viisi, joten kovin sekavasti ei niitä varmaan vielä saa esille laitettuakaan. Nämä kotimaiset kenkämerkit ovat Jalas, Janita, Kuoma, Sievi ja TopMan.

Kotimaisilla kengillä -kampanjan kotisivujen ehkä mielenkiintoisin osuus on tämä kotimaisuustiedote, jossa jokainen viidestä kenkävalmistajasta kertoo oman kotimaisuusasteensa ainakin jollakin tarkkuudella. Mielestäni erittäin hienoa toimia avoimesti. Vaikka Avec Shoe Oy (TopMan) kertoo valmistavansa Parkanossa vain 20 % kengistään, on se kuitenkin 20 000 - 25 000 kenkäparia vuodessa enemmän kuin ei yhtään kenkäparia. Ja Parkanossa valmistetut kengät on merkitty Avainlippumerkillä. Selvä homma! Jos en aikaisemmin ole ilmaissut itseäni riittävän selkeästi, niin tehdään se nyt. Minulla ei ole tarkoitus arvostella niitä suomalaisia yrityksiä, jotka valmistavat tuotteitaan ulkomailla, vaan kunnioittaa niitä, jotka valmistavat kotimaassa. Annetaan arvo siis jokaiselle Suomessa valmistetulle jalkineelle ja annetaan jalkojemme äänestää.



Kaikki kolme markkinointityötä tekevää yhdistystä yrittävät ensisijaisesti ajaa omien jäsentensä etua, mikä tässä tapauksessa sattuu olemaan myös kaikkien suomalaisten yhteinen etu. Pitää muistaa, että jokainen euro, jonka maksamme (turhaan) ulkomaille pitäisi saada korvattua tavalla tai toisella sisäänpäin tulevalla rahalla. Joka kerta kun "lankeamme" näiden edellä esiteltyjen yhdistysten markkinointiin, olemme työllistäneet suomalaisen ainakin hetkeksi. Kannattaa siis pysähtyä aina lukemaan, katsomaan tai kuuntelemaan, kun törmäätte suomalaisen valmistuksen puolesta tehtävään kampanjointiin.

Tuleeko muuten mieleen muita tahoja, jotka markkinoivat Suomessa valmistettuja tuotteita? Niitä löytyy varmasti ja tässä oli nyt esitelty vain kolme itselle ensimmäisenä mieleen tulevaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...