Pitäisikö ajatella isosti vai aivan järkyttävän isosti?

Jo pitkän aikaa on usein mediasta saanut lukea ja kuulla erilaisten start up yrittäjien neuvovan, että uusien yritysten ja yritysten ylipäänsä pitäisi ajatella isosti. Tällä hetkellä nämä jutut saavat minulle vienon hymyn suunpielille. Ei siksi, että en uskoisi asian olevan juuri näin, vaan lähinnä siksi, että huomaan myös omien ajatusteni olevan jatkuvasti reilun puoleisesti yläviistossa. Toisaalta suunnitelman edetessä on jatkuvasti löytynyt uusia esteitä, joiden kiertämiseksi tai ylittämiseksi on tarvinnut keksiä enemmän tai vähemmän luovia temppuja.

Mennäänpä ajassa muutamia vuosia taaksepäin iloiseen opiskeluaikaan. Yrittäjyys kiinnosti minua jo kauppakorkeakoulussa ja muistan kuinka himokkaasti imin itseeni sen ainoan tarjolla olleen vierailevan luennoitsijan vetämän yrittäjyyden kurssin. Samoja ylikierroksillaolon tunteita huomaan kokevani tälläkin hetkellä lähes joka päivä. Sekä kandi- että gradututkielmani tein liittyen yrityksen kasvuun. Ne eivät varmastikaan olleet mitään suomalaisen tutkimustyön merkkihetkiä, mutta joku siemen silloin tuli kylvettyä ja ainakin asianmukaiset perinteiset kylvön siunausrituaalit tehtyä.

Työaika takaisin isännästä rengiksi

Olen jo pitkään harmitellut maailman pahuutta työajan rajoittavuuden ja hallittavuuden suhteen. On selvää, että tietyissä ammateissa kuten hoitoalalla tai prosessityössä työajan säännöllisyys on välttämätöntä, mutta kaikenlaisessa asiantuntija- ja suunnitelutyössä kellokorttiin sidottu työaika on usein lähinnä luovuutta ja työtehoa tuhoava tekijä. Toinen suuri ongelma ns. toimistotyössä ovat jatkuvat keskeytykset ja keskittymisrauhan puute.

Edellisessä elämässäni oli täysin normaalia, että juuri aamun tehokkaat ensimmäiset puolitoista tuntia kuluivat sähköpostin läpikahlaamiseen ja kun aivan välttämättömimpiin posteihin oli ehtinyt reagoida, oli aika rynnätä ensimmäiseen palaveriin. Ja palavereita saattoikin olla sitten lähes tauotta koko loppupäivä. Välillä täytyi tietysti käydä kiireellä hotkimassa keittiön tätien loihtimia herkkuja maha täyteen, minkä jälkeen olikin hyvä jatkaa iltapäivän palavereihin mieli virkeänä torkkumaan. Työtehokkuus ei enää välttämättä vastannut sitä työtehoa, jolla oli aamulla luettu suurimmaksi osaksi jollekin muulle tarkoitettuja sähköposteja. Kun neljältä talo rauhottui ja pääsi siirtymään oikeasti rauhassa miettimään mitä olisi järkevää tehdä, ainoa oikea ratkaisu olisi ollut lähteä kotiin keräämään voimia.

Irtisanoutuminen unelman vuoksi - Hulluutta vai rohkeutta?

Viimeisen kolmen kuukauden aikana minulta on useasti kysytty, että mitä aion tehdä seuraavaksi. Monet ovat ihmetelleet, että et kai sinä nyt irtisanoudu työstäsi ilman, että sinulla olisi uutta työpaikkaa tiedossa. Ei kai kukaan ole niin hullu, että jäisi omasta tahdostaan tyhjän päälle? Yllättävän moni on kuitenkin myös todennut heti irtisanoutumisestani kuultuaan miten hienoa on, että joku uskaltaa hypätä pois tutuista kuvioista ja lähteä kokeilemaan uutta. No, tyhjän päälle en jäänyt. Rintamamiestalo on tänäänkin lämmin, leivän päällä on vielä jopa kinkkua, tytär hymyilee minulle edelleen ja koira on aina valmiina nuolemaan naamaani.

Mikä sai sitten tekemään ison päätöksen ja kävelemään esimiehen huoneeseen yhtenä toukokuisena päivänä "pahat mielessä"? Jo vuosia takaraivossa on itänyt unelma omasta yrityksestä, mutta ideat ovat toistaiseksi jääneet vielä ajatuksen tasolle. En voi sanoa, että en olisi pitänyt työstäni, jossa yksikään päivä ei ollut samanlainen ja jossa pääsin vaikuttamaan merkittävän suomalaisen yrityksen prosesseihin. Lisäksi pitää sanoa, että viimeisen viiden vuoden aikana kahdessa eri työpaikassa olen saanut tehdä töitä aivan huikeiden tyyppien kanssa. Vaikka välillä (ja aika useinkin) päivät ovat olleet todella pitkiä ja hektisiä, olen yleensä viihtynyt työssäni ja huomannut oppineeni paljon itse työstä ja samalla itsestäni.