Matkantekoa kohti liikkuvaa unelmaa

Olen nyt tehnyt matkaani kohti suurta unelmaa jo yhdeksän ja puoli kuukautta. Matkan varrella on ollut aikoja, jolloin on ollut todellinen ilo herätä aamuisin suunnittelemaan uusia juttuja ja seuraavia steppejä. On ollut myös epätoivon hetkiä, jolloin olen ajatellut, että ehkä on vaan parempi antaa olla. Pitäkää tunkkinne... Jotenkin niissä hetkissä olen kuitenkin aina onnistunut kääntämään selän vaikeuksille ja päättänyt jatkaa eteenpäin.

Nyt alkaa ilmassa olla tietynlaista ramppikuumetta. Osittain tämä johtuu myös siitä, että viime aikoina yllättävän moni asia on sujunut eri tavalla kuin itse olisin toivonut. Jotenkin välillä tuntuu siltä, että alkavan yrittäjän aikaa ei juuri arvosteta. Ne negatiiviset kokemukset jäävät tietysti päällimmäisiksi mieleen johtuen siitä, että ne vievät mielettömän määrän ylimääräistä energiaa. Sääli sinänsä, sillä toisaalta vähintään yhtä paljon olen saanut asioida innostuneiden ja asiansa osaavien ihmisten kanssa.

Välitilinpäätöksen aika

Nyt kun on tullut aika pitää pieni kolmen ja puolen päivän syysloma, on hyvä katsoa hieman ajassa taaksepäin ja toisaalta ennakoida tulevaa. Siitä on nyt tasan 12 viikkoa, kun pikku hiljaa kesäloman jälkeen aloin valmistautua viimeiseen työpäivääni. Tuona viimeisenä päivänä yritin sitten oksentaa kaiken minkä tiesin kerralla seuraajalleni ja yhden päivän tiukan rypistykset jälkeen suljin tehtaan portin viimeisen kerran (ainakin toistaiseksi). Tunne oli siitä erittäin jännä, että kun oli yli kolme vuotta kantanut aina jotain kesken ollutta projektia tai muuta kiirettä mukanaan, oli aluksi vähän vaikea ymmärtää, että ne asiat eivät enää kuulukaan minulle. Eihän minulla ole enää edes pääsyä sinne portin toiselle puolelle tai sähköpostiin. Nyt on tietysti aikaa kulunut jo niin kauan, että muut tietävät jo aivan kaikki asiat paljon paremmin kuin mitä itse tietäisin.