Tämän viikon alku ei ollut hyvä. Jostain oli yhtäkkiä päällimäiseksi tunteeksi noussut epävarmuus. Ajatus siitä, että mitä jos tästä ei sittenkään tule mitään. Ajattelin kuitenkin puolisen päivää jälleen kerran ylipitkäksi päässyttä tukkaani revittyäni, että josko se siitä, kun tuijottelee mahdollisimman paljon kattoon ja antaa ajatusten tehdä työtä. Totesin pian, että olin edennyt jo liian kauan suoraviivaisesti eteenpäin keskittyessäni vain liiketoimintasuunnitelman valmiiksi saamiseen. Sen valmiiksi saamisen ei kuitenkaan pitäisi olla mikään tavoite, vaan ainoastaan väline tavoitteiden toteuttamiseen. Toisaalta, nyt kun suunnitelman vahva runko on olemassa, voi sitä käyttää ajattelun apuvälineenä ja muuttaa sen kohtia sitä mukaa, kun ajatukset jalostuvat. Yksi tekijä yhtäkkisille epävarmuuden tunteille oli varmaankin se, että kun on istunut liian kauan omassa suunnittelukammiossaan, sieltä poislähteminen alkaa pelottaa. Kuitenkin ainoa asia, jota oikeasti pitäisi pelätä, on omaan poteroon jämähtäminen. Kertaakaan ei tämän "projektin" aikana ole vielä käynyt niin, että muiden ihmisten kanssa ajatusten vaihtaminen tai edes liikeidean myyminen olisi kasvattanut omia epäilyksiäni. Paremminkin innostus on kasvanut, koska aina on tullut esiin joku uusi näkökulma, jonka avulla on päässyt hieman eteenpäin.
