sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Miksi julkaista sisältöä suomalaisen valmistuksen puolesta?

Olen ymmärtänyt isojen poikien puheista, että jotta blogi tai mikä tahansa julkaisukanava saisi seuraajia, pitäisi julkaistun sisällön olla mielenkiintoista tai muuten hyödyllistä. Alun alkaen aloin kuitenkin seurata tämän blogini kanssa unelmani toteutumista omasta yrityksestä. Se unelma elää edelleen vahvana ja etsii joka päivä oikeaa suuntaansa. Täysin oikeaa tapaa, jolla toteuttaa omat tavoitteet ei ihan vielä ole täysin löytynyt, mutta eiköhän se kuitenkin vielä löydy. Uskon, että tämä blogi on siihen tavalla tai toisella hyvä työväline.

Blogin kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että siinä joutuu väkisinkin kaivautumaan asioissa pintaa syvemmälle. Ennen kuin painaa julkaise-nappia pitää toisaalta tehdä paljon selvitys- ja ajatustyötä mutta myös miettiä, että haluaako lopulta julkaista sitä, mitä on kirjoittamassa. Koska blogini on nyt hyvin vahvasti sidottu yhteen teemaan, voi teeman ympäriltä löytyä itselleni täysin uusia mahdollisuuksia. Joka päivä oppii uutta ja joka päivä tulee vastaan uusia asioita. Toisaalta teema myös rajoittaa. En voi kirjoittaa kaikista mieleen tulevista aiheista. Pitänee siis varmaan perustaa toinenkin blogi, jossa voisi kunnolla irrotella.

Miksi sitten minulle on tärkeää kirjoittaa ja julkaista sisältöä suomalaisen valmistuksen puolesta? Itselläni on ollut jo pitkään vahva tarve pyrkiä ostamaan kaikki mahdollinen kotimaisena ja haluaisin, että muut ajattelisivat samoin, jotta Suomessa riittäisi työtä ja hyvinvointia tulevaisuudessa. Asian vuoksi intoilu voi olla lopulta tyhmää, mutta ei missään nimessä turhaa. Luin jokin aika sitten lehtiartikkelin, jossa eräs haastateltu leimasi valmistuksen säilyttäminen Suomessa impivaaralaiseksi ajatteluksi. Sitä se voi olla, mutta näin ajatellen esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa tai vaikka Yhdysvalloissa on mieletön määrä impivaaralaisesti ajattelevia menestyviä yrityksiä. Miksei siis Suomessa voisi olla?

Alkuperäinen liikeideani, jonka vuoksi siis blogiakin aloin kirjoittaa lähti siitä ajatuksesta, että kotimaisten tuotteiden ostamisesta pitäisi tehdä yhtä helppoa kuin se on ulkomaalaistenkin kohdalla. Blogia kirjoittamalla tämä tavoite ei toteudu, mutta voi siitä jotain hyötyä olla. Jokainen kirjoitus, esittely tai listaus jättää kuitenkin oman pienen jälkensä jonnekin. Ehkä jopa jonkun ihmisen ajatuksiin. Ja kuten sanottua, ehkä se lopullinen läpimurto tavoitteen oikeasta toteutustavasta muodostuu blogin kirjoittamisen lomassa. 

Suomalaisen valmistuksen puolesta Facebook-sivuilla halusin myös luoda yhden lisäkanavan, jolla voisi tuoda Suomessa valmistettuja tuotteita ja suomalaisia valmistajia esille. Ajatus oli, että pystyisin jakamaan helposti suomalaisten valmistajien mielenkiintoisimpia julkaisuja. Facebook ei ikävä kyllä aina tee tätä turhan helpoksi. Niinpä usein joudunkin kahlaamaan yksitellen läpi eri facebook-sivuja siinä toivossa, että vastaan tulisi jotain mielenkiintoista. Varmasti paljon erittäin mielenkiintoisia juttuja menee siis väkisinkin ohi. Seuraajien hankkiminen tällaisille sivuille on myös ollut paljon kovemman työn takana, kuin mitä olisin täysin asiasta tietämättömänä odottanut. Toisaalta maltti on valttia tässäkin asiassa ja kun ajattelee, että ketä minä itse seuraan Facebookissa, niin en juuri ketään. Viimeisen viikon aikana seuraajamäärä on kuitenkin yli tuplaantunut, joten ehkä olen onnistunut julkaisemaan jotain mielenkiintoista ja hyödyllistä. Jotain vastaavaa on myös luvassa jatkossakin. 

Mitä tällä kaikella halusin kertoa? Varmaankin sen, että aloitan edelleen työt joka aamu kello seitsemän saman tavoitteen eteen kuin muutama kuukausi sittenkin, vaikka en ole siitä hirveästi viime aikoina kirjoittanut. Toisaalta halusin ehdottomasti kertoa sen, että olisi mukavaa, jos kaikki kanssani samoin ajattelevat lähtisivät mukaan pienillä teoilla tekemään työtä suomalaisen valmistuksen puolesta! Siitä olisi paljon iloa meille kaikille...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...