sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joululahjoista parhain - vinkkejä joululahjojen ostajille

Heti alkuun yksi hyvin hälyttävä huomio: jouluun on alle kuukausi aikaa! Viimeistään nyt olisi siis aika vaihtaa paniikkivaihde silmään jouluvalmistelujen ja etenkin joululahjojen hankkimisen suhteen. Joululahjojen hankkimiseksi onkin olemassa monia eri strategioita. Jotkut suunnittelevat paperille tarkasti etukäteen mitä joululahjoja tulevat ostamaan ja käyvät sitten vain kylmän rauhallisesti hakemassa tuotteet kaupasta ennen joulua haistellen samalla itseensä tyytyväisenä kauppoihin luotua joulun tunnelmaa. Toiset taas tekevät lahjahankintojaan tasaisesti pitkin vuotta ja ylpeilevät jo lokakuussa, että kaikki lahjat on jo jouluksi valmiina. Sitten olemme me todelliset oman joulumme sankarit, jotka pyörimme aaton aattona marketeissa etsien jotain lahjaksi kelpaavaa ja viimeistelemme lahjaostoksemme vielä kauppojen sulkeuduttua ABC:llä.

Joululahja tuo usein iloa jopa enemmän antajalleen kuin saajalleen. Lapset ovat tietysti tässä kohtaa vielä asia erikseen. Itselleni ainakin eniten iloa tuo sellainen lahja, joka antaa minulle jonkin elämyksen tai joka tulee aktiiviseen käyttöön ja kestää sitä pitkään. Joululle on kuitenkin ominaista, että joka vuosi nousee muutamia hittijoululahjatuotteita ylitse muiden. Eikö olekin jännä juttu, että iltapäivälehdet tietävät jo nyt nimetä nuo tämän joulun hittituotteet? Aina silloin tällöin olen itsekin saanut ilon avata lahjapaketin, josta on kuoriutunut tällainen jo etukäteen hittilahjaksi nimetty tuote. Jos kaikki minua lahjoneet laittavat hetkeksi silmänsä kiinni niin voin paljastaa, että koskaan näille ei ole ollut mitään käyttöä. Kuulostaako muovinen piikkimatto tutulta? Onko ollut käyttöä? Aivan!

On suuri joukko toimijoita, jotka haluavat johdatella sitä mitkä tuotteet muodostuvat tulevankin joulun hittituotteiksi. Minä liityn nyt tähän ryhmään ottamalla suuren riskin ja antamalla vinkkejä mistä voisi käydä etsimässä tulevaksi jouluksi lahjoja, jotka oikeasti ilahduttavat saajaansa ja tekevät sitä pitkään.

Aluksi voisit aloittaa miettimällä haluaisitko tarjota läheisellesi jonkin elämyksen tai hoidon. Jos liikut 8-tiellä Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajan tietämillä kannattaa pistäytyä vaikka täällä. Kun lahjakortit on hommattu kannattaa tutustua seuraavaan vinkki(linkki)listaan:

Vauvalle: Vaateihanuuksiaekologisia vaatteitaimetyskoruja

Lapselle: puulelujamuovileluja ja talvilelujatupsulakkejahattuja ja pipojahauskoja heijastinliivejämukavaa päällepantavaapaljon vaatteitatakkeja ja huppareitapotkukelkka

Naiselle: JalkineitahattujavaatteitalaukkujaKukkarolaukkujakaulahuiveja


Miehelle: Jalkineitapersoonallisia kännykänsuojiapipoja

Tyttöystävälle/vaimolle: LaukkujaKalevalakoruLumoavakorukenkiä

Poikaystävälle/miehelle: Karhunhammashuppari

Mummolle: Villamattovillasukathuopatossut

Vaarille: Henkselitvipukirveslapikkaat

Luonnossa liikkuvalle: Lahjapuukkoja ja laatupuukkojakuksatmaailman parhaat eräjalkineettalvikalastustarvikkeetalusasut

Kodin ylellisyyttä: Lakanatpäiväpeitteet

Koiraihmiselle: Koiranpetejäkoira-asuja

Joulupöytään: Vuolukiveäkeraamisia astioitakeramiikkaa

Saunomista rakastavalle: Pellavaakylpytekstiilejälöylyn heittoon

Palelevalle: Nahkarukkasetvillapaita

Persoonallista etsivälle: Housujapäähineitä

Kenelle vaan: Pipoja
myssyjä, sukkialuonnonkosmetiikkaa

Useimmat linkeistä vievät valmistajien omiin nettikauppoihin, joten kaupoissa kannattaa vilkuilla ympärilleen vähän enemmänkin. Ja toki vaikka tässä listassa vaarille hankittavaksi ehdotetut henkselit voi antaa lahjaksi mummollekin. Lisää vinkkejä voi käydä etsimässä Suomalaisen valmistuksen puolesta Facebook-yhteisöstä tai vaikka Käsityökorttelin kotisivuilta.



P.S. Parhaiten joulun tunnelmaan pääsee, kun aloittaa joululahjojen antamisen jo hyvissä ajoin ennen joulua osallistumalla Joulupuukeräykseen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...